TIEDOTE: Israelin lähetystyö
Suomen Elävät virrat -seurakunta ja Efraim ja Rachel Naggari ovat päättäneet aloittaa yhteistyön koskien lähetystyötä Israelissa. Efraim Naggari on Suomessa syntynyt ja kasvanut juutalainen ja
Etusivu » Blogi
Suomen Elävät virrat -seurakunta ja Efraim ja Rachel Naggari ovat päättäneet aloittaa yhteistyön koskien lähetystyötä Israelissa. Efraim Naggari on Suomessa syntynyt ja kasvanut juutalainen ja
Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä. Sananl. 14:34.Tämä jae löytyy raamatusta. Tähän raamattuun uskoo maailman ihmisitä noin kolmannes. Kyseessäon uskon asia, johon maastamme
Jeesus rukoili puolestamme merkittävän rukouksen, jota meidän ei pitäisi sivuuttaa kovinkaan kevyesti. Mutta minä en rukoile ainoastaan heidän puolestaan vaan myös niiden puolesta, jotka heidän
TIEDOTE! Tänään 4.9.2022 olemme perustaneet uuden uskonnollisen yhdyskunnan, jonka nimi on Suomen Elävät virrat -seurakunta. Yhdyskunnan perustamiskirjan allekirjoitti yli 30 henkilöä. Yhdyskunnan johdon muodostavat Jarno
Ensin oli Covid ja terveys vaarassa. Sitten alkoi Ukrainan sota ja epävarmuus iski turvallisuuteen. Sotajärisytti viimeisenkin taloudellisen tasapainon, jos sitä Covidin jäljiltä vielä oli. Hinnat
Suoraan kysymykseen suora vastaus on, että ei sulje, ei ainakaan vielä, tuskin myöhemminkään. Pyydämme jokaiselta seurakuntaan tulevalta kuitenkin viisautta ja seuraavien ohjeiden noudattamista: Pese kädet
Jarno Piipponen vieraili Brasiliassa Hermes Falcao jr.:n sekä hänen tiiminsä kanssa. He jakoivat ruokaa slummikirkossa, vierailivat Brasilian kongressissa ja todistivat jopa kasvainten katoavan. Katso kaikki
Viimeiset pari viikoa olen ollut ystäväni Roger Aittomäen kanssa matkalla Intiassa. Palasimme juuri takaisin kotiin sydän täynnä kiitollisuutta. Kerron matkasta paremmin 23.2 klo 12. seurakunnan
– Luukas 2:6-7 Suosituille vieraille näyttäisi aina löytyvän tilaa niin kalentereissa kuin kodeissakin! Mitä suurempi henkilö, sitä juhlavampi on vastaanotto! Olisiko tilanpuute päässyt yllättämään Josefia
Jumala loi maailman Sanallaan, se on ihme. Jeesuksen syntymä neitsyestä on ihme. Jeesuksen ylösnousemus kolmantena päivänä kuolleista on ihme. Jeesuksen nouseminen taivaaseen satojen ihmisten katsoessa
Voit selata kirjoituksia kategorian mukaan.
Suomen Elävät virrat -seurakunta ja Efraim ja Rachel Naggari ovat päättäneet aloittaa yhteistyön koskien lähetystyötä Israelissa. Efraim Naggari on Suomessa syntynyt ja kasvanut juutalainen ja …
Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä. Sananl. 14:34.Tämä jae löytyy raamatusta. Tähän raamattuun uskoo maailman ihmisitä noin kolmannes. Kyseessäon uskon asia, johon maastamme …
Jeesus rukoili puolestamme merkittävän rukouksen, jota meidän ei pitäisi sivuuttaa kovinkaan kevyesti. Mutta minä en rukoile ainoastaan heidän puolestaan vaan myös niiden puolesta, jotka heidän …
Elävät virrat LOIMAA
Turuntie 15, Loimaa
(Kingdom Center)
Elävät virrat TURKU
Uudenmaankatu 6 A1 2krs, Turku
Elävät virrat HELSINKI
Kuparitie 16F, Helsinki.
Elävät virrat ESPOO
Tähdenlennonkuja 1, Espoo.
Postiosoite:
Savipellonkatu 5,
32200 Loimaa
Suomen Elävät virrat-seurakunta
Lounais-Suomen Osuuspankki
IBAN: FI81 5239 0020 1640 28
Viitteet:
Loimaa 1119
Turku 1122
Helsinki 1135
Espoo 1148
Lähetystyö Espanja 1151
Lähetystyö Israel 1164
Lähetystyö Belgia 1177
Lähetystyö Intia 1180
Yhteiset 1203
TV-ohjelmat 1216
Tapahtumat 1300
Mobile Pay: 10829
BIC: OKOYFIHH
RA/2024/1275