Synti ei ole ylpeyden aihe.

Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä. Sananl. 14:34.
Tämä jae löytyy raamatusta. Tähän raamattuun uskoo maailman ihmisitä noin kolmannes. Kyseessä
on uskon asia, johon maastamme löytyy laki ja asetukset. Jokaisella on oikeus tämän lain
suojaamana uskoa vapaasti ilman syrjinnän pelkoa. Meillä on myös mielipiteen -ja sananvapaus
kirjattuna lakiin. Saamme lain suojaamina olla vapaasti omaa mieltämme asioistamme ja
uskostamme, mihin sitten itse kukin uskookaan, kunhan ei yllytä väkivaltaan tai muuhun vastaavaan
eritavalla ajattelevia kohtaan.
Seksuaalivähemmistöt puhuttavat niin kansankirkossa, vapaiden suuntien seurakunnissa ja
yhteiskunnassa yleensä. Kaupunkien valtuustot, yritysten johtajat ja yksilöihmisetkin joutuvat
kielikeskellä suuta miettimään mitä asiasta sanovat, jotteivat joutuisi keskelle somemyrskyjä ja
mielensäpahoittajien tunnekuohuja. Jos ihmiset joutuvat pelkäämään oman mielipiteensä
kertomista, niin miten he voisivat nauttia lain suomasta oikeudesta uskoa niin kuin haluavat? Entä sanoa mielipiteensä julkisesti, jos ilmapiiri on sellainen että sinut lynkataan heti. Ei se ole enää tasa-
arvoa, vaan yhden ideologian jyräämistä kaikkien uskottavaksi.

Voiko sitten kirkko olla kirkko tai kristitty kristitty, jos he eivät enää usko omaan pyhään kirjaansa
ja sen opetuksiin? Mielestäni ei voi! Ole sitä mihin uskot tai uskosi on turhaa. Jos uskot raamattuun,
pidä sen opetuksesta kiinni, niin hyvin kuin osaat pitämättä muita huonompina ihmisinä. Jos uskot
sateenkaariaatteeseen, se on sinun asiasi, mutta älä pakota muita uskomaan samoin kun sinä.
Kristittynä ja seurakuntana me uskomme, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, jolloin
sukupuolia on kaksi. Emme syrji tai pidä huonompana ihmisiä, jotka uskovat toisin, mutta emme
luovu omasta uskostamme. Eräänä päivänä ylittäessämme elämän ja kuoleman rajan tulemme
todella tietämään totuuden, samalla selviää missä vietämme ikuisuutemme, tätä totuutta ei pääse
karkuun kukaan.
Synti aiheuttaa häpeää. Synnin ongelma ei ratkea muuttamalla lakeja ja ideologioita. Synnin
ongelma ratkeaa kun annat Jeesuksen ristin kuoleman ja Hänen vuodattamansa viattoman veren
puhdistaa sinut. Näin minä uskon ja minulla, sekä miljardeilla muilla on sama kokemus, uskallan
sanoa sen ääneen ja siihen minulla on oikeus!

Nähdään seurakunnassa!

Jarno Piipponen
Pastori
Elävät virrat -seurakunta

Jaa tämä kirjoitus

Lomake

Ilmoittaudu täyttämällä alla oleva lomake.